Ehtoollisen liittyvä rauhantervehdys on mahdollista toteuttaa kirkossamme kättelemällä vierustovereita ja sanomalla "Kristuksen rauhaa". Jotkut kokevat tämän liian läheisenä kun taas toiset pitävät tällaista läheisyyden ja kristittyjen yhteyden osoitusta todella hyvänä.

Ollessani itsenäisyyspäiväviikonloppuna Terijoella paikallisessa Inkerin kirkon seurakunnan messussa oli rauhantervehdyksiin oma sikäläinen käytäntö. Siinä ei tyydytty vuorolauluun eikä kättelyyn, vaan alttarilla papit antoivat toisilleen kolminkertaiset poskisuudelmat venäläiseen tapaan. Messun jälkeen oli sakastissa vielä samat menot. Niiden jälkeen rauhantervehdys kättelemällä ei tunnu kovinkaan suurelta suoritukselta.

Itse olen aina kannattanut lämpimästi seurakuntalaisten keskinäistä rauhantervehdysten vaihtamista. Siinä toteutuu mielestäni varhaiskirkollinen käytäntö ja ajatus siitä, että ehtoolliselle mennessä meillä on rauha  Jumalan ja lähimmäistemme kanssa.

Suomalaiseen kulttuuriin kätteleminen varmasti sopii luontevasti. Ollessani nuorisopappina nuorten messuissa rauhantervehdys vaihdettiin halaamalla ja kyseiseen liturgian osaan saattoi kulua runsaastikin aikaa. Oli aina koskettavaa nähdä, miten merkittävä ja iloinen asia nuorille oli rauhantervehdys messussa.