On kuitenkin asioita joissa kirkolla on ollut aikaa ja näin on monesti hyvä. Sellaisesta on yhtenä esimerkkinä on kirkkomme alttarialueen uudistaminen. Alttarin sijainnista lienee keskustellun jo useampia vuosia sitten, jolloin päädyttiin rakentamaan alttarikaiteen päälle varsinainen alttari. Tämä mahdollisti liturgian toimittamisen siten, että liturgi on koko ajan kasvot seurakuntaan päin. 

Vanhan alttarin ollessa edelleen olemassa jyhkeänä etuseinällä elettiin kuitenkin ns. kahden alttarin tilanteessa. Tämän johdosta pappien kokouksessa keväällä 2008 teimme aloitteen alttarialueen uudistamisesta siten, että betoninen vanha alttari irrotetaan seinästä ja ehtoollisliturgia voidaan toimittaa tämän alttarin takaa. Samalla alttarikaiteen päällä oleva uusi alttari voitaisiin poistaa ja näin lisätä tilaa ehtoollisella kävijöille. Samalla vihkiparien polvistuminen kaiteen ääreen helpottuisi.  Tärkeimpänä perusteluna oli kuitenkin eläminen kahden alttarin tilanteessa. Alttarin käyttöön haluttiin selkeyttä betonisen alttarin siirrolla. Samoin todettiin miten monissa vanhemmissakin kirkoissa alttari oli irrotettu seinästä.

Aloite eteni pappien kokouksesta vuoden 2009 budjetin investointisuunnitelmaan. Piispantarkastuksessa vuoden 2009 alussa alttarin siirto nousi myös esillä ja sitä esitettiin harkittavaksi. Tämän jälkeen alttarialueen uudistamista käsiteltiin kirkkoneuvostossa arkkitehdin piirustusten pohjalta ja kiinteistöjohtokunta antoi asiasta puoltavan lausuntonsa. Syksyn alussa 2009 papit ja kiinteistöpäällikkö kokoontuivat kirkkoon vielä mittailemaan alttarialuetta ja mahdollisuutta toimia siellä betonisen alttarin siirron jälkeen. Asia eteni lokakuussa 2009 kirkkovaltuuston päätettäväksi, joka päätti esittää alttarialueen uudistamista esityksen mukaisesti Kirkkohallitukselle.

Alttarialueen uudistaminen suojellussa kirkossa vaati asiaan myös Museoviraston lausunnon. Museoviraston ensimmäinen lausunto ei ollut uudistamista puoltava, mutta asialle sinänsä näytettiin vihreää valoa jos luonnoksia voidaan muokata yhteisessä palaverissa. Yhteinen palaveri Kirkkohallituksen arkkitehtien ja Museoviraston edustajien kanssa järjestettiin ja päädyimme hyvään yhteisymmärrykseen siitä, miten alttarin siirto tulisi toteuttaa. Arkkitehdin päivittämät piirustukset lähtivät uudelle lausunnolle Museovirastoon ja lausunto oli tällä kertaa puoltava. Kirkkohallitus teki asiasta myönteisen päätöksen ja asia eteni opetusministeriöön vahvistettavaksi.

Loppuvuonna 2010 lupa alttarialueen uudistamiseksi saapui opetusministeriöstä. Nyt päätös alttarialueen uudistamisesta on laitettu käytäntöön. Viime viikolla toteutettiin alttarikaiteen siirtäminen 20 cm kirkkosaliin päin, jotta saatiin alttarialueelle enemmän tilaa. Tällä viikolla on vuorossa itse betonisen alttarin irrottaminen jalustaltaan ja siirtäminen irti seinästä. Seuraavalla viikolla puolestaan uusitaan alttarikaiteen polvistumispenkkien pehmusteet ja verhoilu. Samalla alttarialueelle on rakennettu uusi luiska lukupulpetin viereen helpottamaan kulkemista alttarille myös toiselta puolelta kirkkosalia.

Alttarialueen uudistusoperaatiossa on osoittautunut, että alunperin kaide ja alttari oli tehty siten, että niitä ei paikaltaan siirretä. Betoni on ollut erityisen kovaa ja hankalaa sahata. Ilmeisesti rakentajat tarkoittivat rakenteiden olevan "ikuisia". 

Uudistetun alttarialueen käyttöönotto tapahtuu su 30.1. klo 10 messussa, jossa samalla siunataan uudet luottamushenkilöt tehtäviinsä. Tervetuloa tutustumaan uudistettuun alttarialueeseen.

Se on uudessa Jumalanpalveluksen oppaassa esitetty malli toteuttaa jumalanpalvelus niin, että siitä saadaan seurakunnan elämän näkyvä keskus (s. 64).  Piispankokouksessa oli kuulemma tätä kohtaa kommentoitu sanoen, että "kiireetön, mutta ei liian pitkä"  tarkoittaa myös armeijan marsseja. Toivottavasti jumalanpalveluksen kehittyminen sellaiseksi, mitä oppaassa esitetään on "kiireetön, mutta ei liian pitkä" prosessi.

Uudessa jumalanpalveluksen oppaassa on kokonainen sivu (s.64) omistettu ideoille, miten jumalanpalveluksesta voi tulla entistä näkyvämmin seurakunnan elämän keskus. Hyviä ja konkreettisia ehdotuksia, joiden toimeenpano tosin vaatii hieman aikaa. 

Ruotsin kirkossa Strängnäsin hiippakunnassa piispa Hans-Erik Nordin on ottanut sydämenasiakseen jumalanpalveluselämän kehittämisen. Hän oli viime vuoden lopulla esitelmöinyt hiippakuntavaltuustolleen, miten joillakin puolilla hiippakuntaa "jumalanpalveluselämä on romahtamassa".  "Jumalanpalvelusta viettävän seurakunnan keski-ikä on korkea ja mukana on vain vähän lapsia, nuoria, työntekijöitä ja luottamushenkilöitä"

Piispa Hans-Erik Nordinin mukaan "sunnuntain jumalanpalvelus on seurakunnan sydän"." Jos seurakuntaruumiin pulssi ei toimi niinkuin pitäisi, ei veri kierrä kunnolla"

Piispa Nordin uskoo, että jumalanpalveluksessa on tärkeää panostaa nimenomaan esirukoukseen: "Elävä esirukous kasvaa mullasta, konkretiasta. Kun kuulen jonkun rukoilevan, että pysyisi raittiina tai kun rukoilemme jonkun isoäidin puolesta joka on menossa leikkaukseen, silloin jumalanpalveluksessa on elämän tuntu". 

Myös uudessa Jumalanpalveluksen oppaassa korostetaan tätä esirukouksen elämänmakuisuutta. Oppaassa mainitaan, miten esirukous "tulisi aina valmistella yhdessä seurakuntalaisten kanssa".  Samoin oppaassa korostetaan, miten seurakuntalaisten esirukousaiheet ovat keskeinen osa yhteistä rukousta. Oppaassa esitetään jopa mahdollisuus sille, että esirukousaiheita voi ilmoittaa myös itse messussa esirukouksen kuluessa, kunhan ei "synny kiusallista tunnelmaa ja intimiteettisuoja säilyy"

Opas nostaa esille monenlaisia kehityskohteita jumalanpalveluselämässä. Itse uskon siihen, että alussa mainitut adjektiiviparit ovat mahdollisia jumalanpalveluselämässä.  Messu voi olla samaan aikaan  juhlallinen ja yksinkertainen, harras ja kodikas, opillinen ja kokemuksellinen, ennakkoluulottomasti ja rikkaasti toteutettu sekä liturginen ja karismaattinen. Ja kaikki tämä kiireettömästi, mutta ei liian pitkästi toteutettuna.

Kasteet:

Viime vuonna Järvenpäässä syntyi 463 lasta ja kastettiin 364 lasta. Kasteprosentti oli vain 78,6%. Syntyneiden ja kastettujen suhteen ei tosin ajallisesti mennä aivan samaa tahtia koska kasteet tulevat noin kaksi kuukautta syntymästä. Silti prosenttilukema kertoo huolestuttavasta muutoksesta. Noin joka viides lapsi jää kastamatta.

Osaltaan se varmasti johtuu siitä, että kirkosta eroaminen on huipussaan nuorissa aikuisissa. Näin ollen monien vauvojen kohdalla kastaminen ei tule edes kyseeseen, jos vanhemmista kumpikaan ei kuulu kirkkoon. Tutkittavaksi jää, kuinka paljon syntyneistä seurakunnan jäsenten lapsista jää kastamatta. Jos näitä lapsia on paljon, se myös periaattessa tietää itselleni runsaasti tekemistä. Kirkkojärjestyksessä nimittäin sanotaan seuraavasti:

KJ II:2 luku, 15 §
Kirkon jäsenten tulee saattaa lapsensa kastettavaksi ilman tarpeetonta
viivytystä. Jos lapsen kastaminen viivästyy, kirkkoherran asiana on muistuttaa
siitä lapsen vanhempia tai huoltajia.

Kastettujen prosenttiluku on alhainen siinäkin mielessä, että olemme kuitenkin pitämässä kasteinfoa jokaisessa perhevalmennuksessa. Tiedonpuutteesta ei siis pitäisi olla kyse. Kyseessä voi olla suurempi kulttuurinen muutos ja sen seuraukset jää nähtäviksi. Todennäköisesti ajan myötä alhainen kasteprosentti vaikuttaa myös rippikouluun osallistuvien prosenttilukuun.

Vihkimiset:

Viime vuonna avioliiton solmi 204 paria, joista kirkollisesti vihittiin 133 paria ja siviilivihkimisen sai 71 paria. Avioliiton kirkollisia siunaamisia oli 9 kappaletta. Vihkimisten suhteen kirkollisten vihkimisten prosentuaalinen osuus oli 65,2% joka noudattelee valtakunnallista keskiarvoa.

Tämän prosenttiluvun korjaamiseksi olisi ehkä paikallaan tarjota Vantaalla ja Espoossa kokeiltua vihkimistapahtumaa, johon voi tulla melkein kuin drive-in katsastukseen. Tosin avioliiton esteiden tutkimiset täytyy olla hoidettuna etukäteen.

Hautaan siunaamiset:

Järvenpäässä kuoli viime vuonna 231 henkilöä ja kirkollisesti siunattiin  järvenpääläisistä 222 henkeä. Seurakunnan jäsenistä kuolleista oli 188 henkilöä. Kuolleista oli seurakunnan jäseniä siis 81,3%. Kirkollisesti siunattujen prosenttiluku oli puolestaan 96,1%.

Tässäkin suhteessa prosenttiluku kirkollisten siunaamisten osuudesta noudattelee valtakunnallista keskiarvoa. Yllättävä lukema on on seurakunnan jäsenten aika alhainen osuus kuolleista, vain tuo 81,3%.

Jumalanpalveluksiin osallistuneiden määrä:

Viime vuonna jumalanpalveluksiin osallistui 17040 henkeä, joka oli keskimäärin 203 henkeä per jumalanpalvelus. Yllättävä tulos siinä mielessä että keskiarvo nousi 34 henkeä per tilaisuus! Viime vuonna ei kuitenkaan ollut edellisvuosiin verrattuna mitään suurempia tapahtumia, paitsi tammikuinen piispantarkastusmessu ja TV-messu maaliskuun alussa. Nekään eivät kuitenkaan vetäneet kirkon täydeltä väkeä.

Nähtäväksi jää onko kyse pidempiaikaisesta muutoksesta. Ilahduttava tulos joka tapauksessa ja tällekin vuodelle olemme asettaneet tavoitteeksi, että jumalanpalvelusten kävijämäärä kasvaa. Siihen voimme jokainen osaltamme vaikuttaa.

Perinteiseen tapaan jumalanpalveluksessa ristikulkue hoitui oman perheen voimin lasten kantaessa ristiä ja kynttilöitä. Kynttilöiden kantamisen seuraamisessa oli oma jännityksensä siinä, pysyvätkö ne pienillä kantajilla pystyssä vai ei. Hyvin kantajat kuitenkin suoriutuivat kulkueista ja kolehdinkeruusta.

Jumalanpalveluksen lopussa olin jo ylistysvirren loppuessa niin ajatuksissani loppukulkueen kokoamisessa että unohdin täysin Herran siunauksen. Ihmettelin vain miksei loppusoitto ala ja miksei kulkueen ristinkantaja meinaa lähteä liikkeelle vinkkaamisestani huolimatta. 10 v. ristinkantaja oli lukenut messun ohjelman niin hyvin, että odotteli Herran siunausta. Lopulta kulkue kuitenkin lähti liikkeelle ja etupenkkien kohdalta sain kuiskauksen unohtuneesta Herran siunauksesta. Jäin seisoskelemaan eteen, odotin kulkueen poistumisen ja sitten luin Herran siunauksen. Onneksi kirkostakin löytyy kuiskaajat ja vielä omasta perheestä:-)

Uudenvuodenkahveilla vahvennettu perheorkesterimme esiintyi Gospel Junior-laulujen merkeissä. Laulujen väleissä  "seurapuhujina" olivat Erpo ja Jarkko. Heidän puheissaan tuli vuodelle 2010 kaksi haastetta toteutettavaksi. Ensimmäinen haaste oli TV-haaste, eli todellisen välittämisen-haaste.  Toinen haaste oli Raamatun lukeminen läpi vuodessa. Itse pääsin vielä esittämään kolmannen haasteen, joka oli kolmiosainen: rukoilla seurakunnan puolesta sekä ideoida että tehdä työtä seurakunnan parhaaksi. Innoittajani näihin haasteisiin oli juuri lukemani "Kansankirkon myytinmurtajat"-kirja, jossa esitetään vakavia tulevaisuuden kehityskulkuja ellei kirkon ja seurakuntien toimintastrategia uudistu tämän vuosikymmenen alkuvuosina.

Todellista Välittämistä, Raamattua ja Rukousta. Näillä haasteilla on vuosi 2010 hyvä aloittaa!

Messun ajan harakka jostakin syystä piileskeli. Vasta Exitin saapuessa roudaamaan harakka lähti taas liikkeelle lentelemään katonrajassa ja yrittämään isoissa ikkunaruuduista ulos siinä kuitenkaan onnistumatta.

Exitin konsertin aikana harakka liihotteli ympäriinsä kirkossa ja keräsi runsaasti huomiota. Ilmeisesti Exitin musiikki sai harakan liikkeelle. Harakka myös innostui kommentoimaan kovaäänisesti Pekka Simojoen puhetta.

Pyhän Hengen vertauskuvana on Raamatussa kyyhkynen. Olisiko harakka sitten meidän oloissa vastaanlainen lintu?  Ainakin tämä harakka on ilmeisen kristitty vietettyään ensin messua ja sitten vielä Henkireikä-illan.

Saa nähdä kuinka harakan käy, jos se aikoo asettua pidemmäksikin aikaa kirkkoon asustelemaan. 

Alustajina olivat Nokian entinen pääjohtaja Jorma Ollila, professori Pekka Himanen ja kirjailija Rosa Liksom.  Heidän näkemyksensä tästä ajasta ja tämän hetken tarpeista olivat mielenkiintoisia ja kysymyksiä herättäviä.

Jorma Ollila puhui siitä, miten viime lamasta Suomen nosti maailmankaupan vapautuminen ja vientibuumi. Samoin hyvin vahva elektroniikkateollisuuden kasvu. Nykyisessä lamassa vaikeutena on se, että ei oikein ole tietoa siitä, mikä olisi se uusi juttu millä noustaan ylös. Idea puuttuu. Nyt tarvittaisiin luovien ideoiden suhteen avoimuutta ja hyväksyvää ilmapiiriä.

Ollila kertoi myös hauskan esimerkin ilmeisesti monistakin Nokian innovaatioista. Niiden taustalla oli toki tuotekehitysohjelmaa ja siihen varattuja resursseja. Mutta sitten oli joitakin nuoria insinöörejä, jotka suurin piirtein luvatta iltasella olivat laboratorion nurkassa puuhastelleet omia kehitystöitään, joista syntyi merkittäviä innovaatioita.

Tällaista kannustavaa ilmapiiriä  työn kehittämisen kanssa puuhasteluun tarvitsisimme varmasti lisää. Siitä voisi syntyä monenlaistakin innovaatiota. Näille innovaatioille on tärkeä olla tilaa kokeilla niitä. Siispä labran nurkkaan puuhastelemaan kehitysprojektien parissa...

Mielenkiintoista kirjassa oli se, miten siinä kuvattiin Lars Levin tuskallista puurtamista seurakuntansa eteen niin evankeliumin eteenpäin menemiseksi kuin raittiuden puolesta. Lars Levi yritti ja yritti, mutta tulosta ei näyttänyt syntyvän. Lain saarna muuttui entistäkin ankarammaksi, mutta heräämistä ihmisten sydämisessä ei näkynyt eikä kuulunut.

Lopulta oltuaan Kaaresuvannossa virassa noin 18 vuotta Lars Levi tapasi Åselessä ns. Lapin Marian. Maria osasi avata Lars Leville evankeliumin siten, että Lars Levi palasi Kaaresuvantoon muuttuneena miehenä. Julistus oli saanut aivan uutta syvyyttä.

Kohta alkoivat herätykset lumivyöryn lailla kun yksi toisensa jälkeen tuli herätykseen. Pohjasen kuvaukset jumalanpalveluksista näiltä ajoilta olivat hyvin mielenkiintoista luettavaa. Jos niiden suhteen kerronta on faktaa, niin jumalanpalvelukset eivät varmasti jättäneet ketään kylmäksi.

Herätysten myötä alkoi myös raitistuminen. Aiemmin Laestadius oli koittanut tehdä hartiavoimin töitä raitistumisen eteen mutta turhaan. Herätykset saivat aikaan sen, että lapinmaa pelastui hukkumasta viinaan.

Kuten herätysliikkeet ja niiden johtajat yleensä, Laestadiuskin sai osalleen ankaraa vastustusta. Julistusta ja herätyksen etenemistä koitettiin suitsia mutta turhaan. Laestadius omasta puolestaan kritisoi kirjan mukaan kovaan sävyyn moniakin asioita papistossa ja kirkossa. Kirjassa kerrotaan Laestadiuksen mm. sanoneen miten Ruotsin kirkon arkkipiispa pelkää enemmän Aftonbladettia kuin Raamatun sanaa.

Laestadiuksen tietynlainen oppositioasema virallista kirkollista kulttuuria vastaan nosti mieleeni yhdessä koulutuksessa kuulemani osuvan kysymyksen. Kysyjä esitti esitelmöijälle kysymyksen: mitä yhteistä on Jeesuksella, Paavalilla ja Lutherilla? He kaikki toimivat virallisen uskonnollisuuden "ulkopuolella". Kysymys liittyi silloiseen pohdintaan Nokian mission kirkollisuudesta. Kautta historian syntyneet herätykset eivät ole olleet kovinkaan salonkikelpoisia, mutta sitäkin merkittävämpiä Jumalan valtakunnan leviämisesssä. Niiden arvo on nähty yleensä vasta jälkeenpäin.

Englantilaisen kirjailija G.K. Chestertonin mukaan Jeesus lupasi seuraajilleen kolme asiaa: he olisivat täysin pelottomia, käsittämättömän onnellisia ja alituisesti ongelmissa.

Maailman rikkaimpiin kuuluva Bill Gates on yhdessä haastattelussa vapaasti suomennettuna todennut, miten "Uskonto ei ole kovin tehokasta ajankäyttöä. Sunnuntaiaamuisin on paljon muuta tehtävää". 

Siihen, että seurakunnan tilaisuuksiin osallistuu monesti heikosti työikäisiä ja lapsiperheitä, sanotaan monesti syyksi heidän elämänsä kiireellisyyttään. Kiirettä varmasti pitää. 

Kiireen tuntu on tutkitusti lisääntynyt ihmisillä viime vuosien aikana. Tämä siitä huolimatta, että elämistä helpottavaa ja rutiinien hoitamista nopeuttavaa tekniikkaa on tarjolla enemmän kuin koskaan. Vapaa-aikaa pitäisi siis kaiken järjen mukaan jäädä entistä enemmän. Näin ei kokemuksellisesti kuitenkaan jostain syystä ole.

Kuitenkin on selvää, että tärkeimpiin asioihin löytää aina aikaa. Monilla on harrastuksia, joihin kyllä löytyy aikaa, jos harrastus on vain tarpeeksi mielenkiintoinen ja antoisa. Tiettyihin rutiineihin löytyy aina aikaa, vaikkeivät ne olisi kovin välttämättömiä, kuten esimerkiksi Facebookissa status-päivitysten selaaminen. Välttämättömiin rutiineihin löytyy toivon mukaan aina aikaa; sellaisiin kuten nukkuminen, syöminen, hampaiden harjaus, siivoaminen jne.

Loppujen lopuksi vain yhden asian pitäisi olla ylitse muiden. Sen, mikä näyttää ajan haaskaamiselta tai täytetekemiseltä, johon tullaan, jos ei muutakaan ole: Jumalan eteen tuleminen rukoilemaan, ylistämään ja kuulemaan Hänen Sanaansa. 

Isä meidän-rukouksessa rukoillaan ensin Jumalan nimen pyhittämistä. Se tarkoittaa sitä, että kunnoitamme ja ylistämme häntä. Vasta tämän ensimmäisen pyynnön jälkeen rukoillaan itselle eri asioita. Ensimmäisen käskyn selityksessä Katekismuksessa sanotaan miten "Jumalan tunteminen on elämämme tärkein ja perustavin asia."

Selkeitä priorisointeja siitä, mikä on tärkeintä. Se mikä näyttää hyödyttömältä, ei ollenkaan järkevältä ja tarpeelliselta, onkin kaikesta tarpeellisinta, hyödyllisintä ja järkevintä.

Se, että uhraa Jumalan eteen tulemiseen aikaansa, on perustavien tosiasioiden tunnustamista. Sitä, että Jumala on luonut minut ja vain siksi olen ylipäänsä olemassa. Vain Jumala pitää elämääni yllä. Jokaisen sekuntini elämässä saan häneltä lahjana. 

Paavali kirjoittaa: "Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne." Room. 12:1 (vuoden -38 käännös).

Mikä olisikaan tärkeämpää kuin antaa ajastaan sille, joka on antanut lahjoittanut minulle aikani. Tuoda itsensä hänen eteensä, joka on lahjoittanut minulle ruumiini kaikkineen.

Jumalanpalvelukseen kuluu keskimäärin puolitoista tuntia. Jos viikon tunneista uhraa  yhden satakahdestoistaosan, se ei ole varmasti ole ajan tuhlausta.  

Iloitse, maa!

Kohottakaa riemuhuuto Herralle!

Palvelkaa häntä iloiten

tulkaa hänen eteensä riemuiten.

Tietäkää, että Herra on Jumala.

Hän on meidät luonut,

ja hänen me olemme,

hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Tulkaa hänen porteilleen kiittäen,

hänen esipihoilleen ylistystä laulaen.

Kiittäkää häntä, ylistäkää hänen nimeään.

Hyvä on Herra! Iäti kestää hänen armonsa, hänen uskollisuutensa polvesta polveen.

Psalmi 100

Aiheesta oli myös kolumni samaisessa Keski-Uusimaa-lehdessä. Kolumnissa Järvenpään kirkon arkkitehtuurin arvioitiin henkivän 60-luvun sosialistista trendiä. Kieltämättä arkkitehtuuri muistuttaa niitä neuvostovallan aikaisia betonimonumentteja, joita mm. Tallinnassa olen nähnyt.

"Kauneus on katsojan silmissä" sanoo sanonta. Tämä pätee varmasti myös Järvenpään kirkkoon. Monia puhuttelee syvästi kirkon tietynlainen karuus ja pelkistetty olemus.

Itse pidän enemmän perinteisistä kirkoista, joiden runsas taide puhuttelee kaikkia aisteja. Itävallassa pitämillä rippikoululeireillä harrastin hartauksien ja opetushetkien pitämistä toinen toistaan koristellummissa kirkoissa. Niissä löysi aina puheeseensa liittyvän jonkin veistoksen tai maalaukseen.

Kuitenkin olen sitä mieltä, että Järvenpään kirkko puhuttelee aivan erityisellä tavalla. Ensinnäkin kirkko tuo hyvin esille sen, mitä siitä on sanottu: "Ihmiset ovat kirkon kaunistus". Mikä olisi sen parempi kaunistus kirkolle kuin suuri joukko seurakuntalaisia. Kukin Jumalan ainutlaatuisesti luoma taideteos.

Toiseksi kirkkomme keskittää ajatukset olennaisimpaan. Edessä oleva krusifiksiveistos julistaa Jeesuksen sovituskuolemaa. Jeesuksen sormi ristillä osoittaa kohti seurakuntalaisia julistaen: "sinun puolestasi".

Kolmanneksi karu ja pelkistetty olemus tuo esiin sen, mitä elämä suurimmaksi osaksi on. Arkista ja pelkistettyä, mutta juuri arjessa Jumala haluaa olla kanssamme ja tehdä työtänsä meissä ja meidän kauttamme. Uskon sisällöstä betoni julistaa myös lujuudellaan pelastusvarmuutta. Pelastus on on luvattu meille lujasti ja vankkumatta Jeesuksen tähden. Betoniset seinät antavat aivan kuin vankat ja horjumattomat raamit uskollemme, joiden sisällä on turvallista olla. Näin myös Raamatussa olevat lupaukset pelastuksesta ja Jumalan armosta antavat meille vankan pohjan ja raamit uskoomme.

Neljänneksi kirkkomme epäilemättä edustaa globaalia kristillisyyttä. Suurin osa kristittyjä kokoontuu jumalanpalvelukseen hyvinkin vaatimattomiin paikkoihin.

Kirkkomme julistaa siis sitä, miten sisältö on toiminnassa tärkeintä. Samoin sitä, miten koolla oleva Jumalaa ylistävä seurakunta kirkon kaunistus.

"Halleluja! Ylistäkää Jumalaa hänen pyhäkössään, ylistäkää häntä taivaan mahtavissa holveissa!

Ylistäkää häntä, hänen väkeviä tekojaan, ylistäkää häntä, hän on suuri! Ylistäkää häntä raikuvin torvin, ylistäkää häntä harppua ja lyyraa soittaen!

Ylistäkää häntä tanssien ja rumpua lyöden, ylistäkää häntä luuttua ja huilua soittaen!

Ylistäkää häntä symbaalien helinällä, ylistäkää häntä riemukkain symbaalein! Kaikki te, joissa on elämän henkäys, ylistäkää Herraa! Halleluja!

Ps. 150:1-6

Tomaattien harventaminen on ollut taas hyvä opetus siitä, miten tärkeää on olennaisimpaan keskittyminen. Monesti seurakunnan toiminnassakin saattaa perustehtävä unohtua ja sivuversoja kasvaa sinne ja tänne. Sivuversot ovat sinänsä toki myös kasvua. Niistä tulee vain haitallisia silloin jos ne eivät kuitenkaan tuota hedelmää ja jos niiden takia varsinaisessa rungossakin hedelmien kypsyminen hyytyy.

Perustehtävään keskittyminen on A ja O. Kuulin juuri yhdessä raamattuopetuksessa miten lähetyskäskyssä keskeinen tehtävä on ihmisten keskuudessa "pyöriessä" (kuulemma varsinainen alkukielinen merkitys) tehdä heistä opetuslapsia. Tähän opetuslapsiksi tekemiseen on kaksi toisiaan seuraavaa keinoa: kastaminen ja opettaminen.