Saavutin tänään virallisen varhaiskeski-ikäisyyden rajapyykin. Samalla pääsin myös ensimmäiseen ikäsmiessarjaan! Saa nähdä lähteekö tästä uusi alku pitkään jäissä olleelle urheilu-uralle.

Tänä kesänä tosin treenailin jo lasten kanssa useaan otteeseen urheilukentillä. Kunto ja fysiikan kestokyky ei tainnut aivan olla innon tasolla, joka kuulemma kuuluu kuvaan ikämiessarjan urheilussa. Treenattua kuitenkin tuli kuula työntöä, keihään ja kiekon heittoa, pituus- ja korkeushyppyä sekä pikamatkoja. Seurauksena oli yleensä seuraavan päivän olkapääjomotus ja lonkkavaivaisuus. Se ei kuitenkaan estänyt menoa taas seuraavalla kerralla. Kaikkensahan pitää aina antaa, oli kuntoa tai ei... Onneksi kesä alkaa kääntyä syksyyn päin, niin voi siirtyä rauhallisempaan peruskuntokauteen.

Varhaiskeski-ikäistymistäni juhlistin tilaamalla työpaikalle riittävän ison (n. 50 hlön) kakun, josta riittikin syömistä kotiin asti.

Löysin netistä määritelmiä varhaiskeski-ikäisyydelle, tosin naisten osalta. Mutta ehkä tästä osa sopii myös miesten varhaiskeski-ikään. Se jää nähtäväksi. Tässä osa määritelmistä:

Varhaiskeski-ikään eli ikävuosiin 34/35–41/42 tullessaan moni kokee tulevansa syvään kriisiin. Aiempi voimantunto ja eheys voivat olla pahastikin kadoksissa, ja ihminen tuntee itsensä kokonaisvaltaisesti epävarmaksi.

Varhaiskeski-iässä ihminen alkaa viimeistään tajuta, että oma ajattelu onkin varsin suhteellista, toisin sanoen ei nyt niin kovin ainutlaatuista kuitenkaan.

Varhaiskeski-ikä on myös vallan narsismin aikaa. Jos jo aikaisemmassa ikävaiheessa yhteiskunnan valtarakenteisiin sijoittuminen alkoi vetää entistä enemmän, tämä suuntaus voimistuu nyt. Arvo- ja yhteiskunta-asemat alkavat usein vetää puoleensa entistä enemmän.

Varhaiskeski-ikä merkitsee myös kehollisuuden uudenlaista kohtaamista. Nyt keho alkaa näyttää ensimmäisiä rappeutumisen merkkejä, ja nuoruus ja kauneus alkavat osoittaa katoavaisuuttaan.

Monella tapaa varhaiskeski-ikä on ihmisen kulta-aikaa.